Minusta

Koulutus

Olen koulutukseltani oikeustieteen ja kauppatieteen maisteri.

Työkokemus

 Ennen omaa toimistoa olen työskennellyt kahdessa eri asianajotoimistossa, vakuutusyhtiössä ja verohallinnolla.

Arvot

Tyytyväiset asiakkaat ovat minulle tärkeintä ja sen vuoksi olenkin ahkera asiakaspalautteiden kerääjä. Toimeksiantojen osalta toinen tärkeitä arvo minulle on sovinnollisuus. Jurisistin tehtävä on auttaa sopimaan – ei riitelemään.

Tarinani yrittäjäksi

Aikanaan lukiossa en osannut päättää, hakisinko lukemaan oikeus- vai kauppatiedettä.

Koska Tampere veti puoleensa, valintakin kääntyi kauppatieteiden puoleen. Tampereella opiskelu oli kivaa, mutta aika pian kävi ilmi, että juridiikan opinnot olivat juuri niitä, jotka kiinnostivat eniten. Näin ollen hain ja pääsin vielä myös oikeustieteelliseen Helsinkiin.

Jo valmistuessani minulla kyti pieni ajatus siitä, että ainakin yrittäjänä pääsisin hyödyntämään kumpiakin opintoja täysimääräisesti. Urapolkuni vei kuitenkin ensin vakuutusyhtiöön, verohallintoon ja muutamaan asianajotoimistoon ennen kuin oman toimiston pystyttäminen tuntui oikealta ratkaisulta.

Lakitoimistoissa ja asianajotoimistoissa työ on pysynyt samanlaisena vuosikymmeniä. Itse uskon, että lakipalveluiden tarjoamisessa on vielä paljon kehittämisen varaa asiakaskokemuksen parantamiseksi. Yrittäjänä voin viedä muutosta eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta!

Suositukset — lakimies Tampere

Ystävällinen ja asiantunteva palvelu.
-Asiat hoituivat ripeästi.
-Suosittelisimme lämpimästi vastaavia palveluja tarvitseville.

Asiakas, pariskunnan lakipaperit

Asiantuntevaa lakipalvelua ja kysymyksiin tuli erittäin nopeasti hyvä ja selkeä vastaus.

Asiakas, sopimuksen laadinta

Toimitte paitsi asiantuntevasti ja kustannustehokkaasti myös inhimillisesti. Sain mielestäni erittäin hyvää palvelua, kiitos. Kiitos Lainmukaan Oy:lle osakeyhtiölain piiriin kuuluvan asian hoitamisesta.

Asiakas, taloyhtiöasiat

Meillä oli mieheni kanssa vähän perinteisestä poikkeava tilanne testamentin laatimisen suhteen. Toisella lapsia ja toisella sukutilaa joita piti ottaa huomioon yms. Monimutkaisia asioita, joita Päivi kärsivällisesti selvitti meille. Olemme erittäin tyytyväisiä, että testamentti saatiin luotua toiveidemme mukaisesti ja jokainen yksityiskohta käytiin läpi niin, että oikeasti ymmärsimme mitä olemme allekirjoittamassa. Lämmin suositus.

Asiakas, pariskunnan lakipaperit

Pyysimme tarjouksia testamentteihin, avioehtoon ja edunvalvontavaltuutuksiin useammasta lakifirmasta ja Lainmukaan Oy:n Päiviltä saimme heti selkeän tarjouksen. Hän selitti sanamuodot kattavasti ja saimme pohdittua toivomiamme ehtoja kasvotusten selvittelykäynnillä ja vielä allekirjoituskäynnilläkin tehtiin pari pikkuviilausta. Mikäli tarve joskus vaatii, niin hakeutuisimme hänen puheilleen uudelleen. Kiitos siis erinomaisesta palvelusta!

Asiakas, pariskunnan lakipaperit

Saimme hyvää ja asiantuntevaa palvelua. 😊

Asiakas, sopimuksen laadinta

Ajanvaraus kävi kätevästi, palvelun hinta oli etukäteen tiedossa ja testamentin teko sujui maallikolle hyvin selittäen.

Asiakas, sopimuksen laadinta

Kiitos Lainmukaan Oy:lle osakeyhtiölain piiriin kuuluvan asian hoitamisesta. Toimitte paitsi asiantuntevasti ja kustannustehokkaasti myös inhimillisesti. Sain mielestäni erittäin hyvää palvelua, kiitos.

Asiakas, taloyhtiöasiat

“Lakimiehen työssä parasta on asiakkaiden auttaminen. Saan usein asiakkailtani kiitosta hyvästä palvelusta, mikä antaa merkityksen työlleni. 

Voisinko olla sinulle avuksi?”

Ilmainen lakipalveluiden kartoitus on tärkeä osa lakipalveluita, koska vasta sen jälkeen juristi tietää, osaako hän auttaa ja asiakas tietää, tuleeko hän juristin kanssa juttuun.

Loading...